- Kiltajärjestys
- Toimijaohjesääntö
- Kokousohjesääntö
- Fuusio-ohjesääntö
- Tunnusohjesääntö
- Häirintätilanneohjesääntö
- Sijoitusohjesääntö
Kokousohjesääntö
1 § Yleistä
Kaikilla kiltalaisilla on läsnäolo- ja puheoikeus killan kokouksissa ja, ellei raati toisin päätä, myös raadin kokouksissa.
2 § Toimivallan jaosta
Kokouksen peruuttamisesta ennen sen avaamista päättää koollekutsuja.
Kokouksen koollekutsuja avaa kokouksen ja hoitaa puheenjohtajan tehtäviä, kunnes puheenjohtaja on valittu.
Puheenjohtaja ratkaisee lain, kiltajärjestyksen ja hyvien tapojen
tulkintaan ja soveltamiseen liittyvät asiat yksin, tarvittaessa
kokouksen osanottajia kuultuaan.
Kokouksen äänioikeutetut
osanottajat päättävät ulkopuolisten läsnäolosta, käsiteltävistä
asioista, puheenvuorojen määrän tai pituuden rajoittamisesta sekä
kokouksen keskeyttämisestä ja kokouksen päättämisestä, paitsi milloin
kokouksen järjestys on uhattuna.
Mikäli puheenjohtaja ja
ääntenlaskijat eivät ole yksimielisiä äänestyslipun hylkäämisestä,
siirtyy päätösvalta kokouksen äänivaltaisille osanottajille.
Killan kokouksessa ei voida päättää asiasta, josta lain tai kiltajärjestyksen mukaan päättää raati.
3 § Kokouksen järjestys
Mikäli kokouksen puheenjohtaja ei pysty turvaamaan järjestystä, hänellä on oikeus keskeyttää tai lopettaa kokous. Järjestyksen turvaamiseksi voi kokouksen puheenjohtaja antaa kokousta häiritsevälle suullisen huomautuksen tai pöytäkirjaan merkittävän varoituksen ja, mikäli tämä ei auta, tilanteen mukaan keskeyttää henkilön puheenvuoron, evätä häneltä puheoikeuden tai määrätä hänet poistumaan kokoustilasta. Näin poistettu menettää oikeutensa kokouksessa. Toistuvasti asian vierestä puhuminen katsotaan kokouksen häiritsemiseksi.
4 § Päätöksenteko
Päätösehdotuksia voi tehdä ja kannattaa vain asiassa äänioikeutettu, keskenään vaihtoehtoisista kerrallaan enintään yhtä.
Henkilövalintoja lukuun ottamatta on tehtyä ehdotusta kannatettava,
muuten se raukeaa. Pääehdotukseksi katsottavaa raadin, jaoksen tai
toimikunnan esitystä ei kuitenkaan tarvitse kannattaa.
Mikäli
äänestykseen tai vaaliin on kelpuutettu vain yksi ehdotus tai enintään
paikkoja vastaava määrä ehdokkaita, nämä todetaan suoraan päätökseksi.
Päätös on silloinkin yksimielinen vain, jos kaikki läsnäolevat
äänioikeutetut ovat sen takana, mikä yksimielisyyttä haluttaessa on
erikseen varmistettava.
5 § Vaalit
Valittavien lukumäärä on päätettävä ennen vaalia. Samaan tehtävään valittavat tulee valita yhdellä vaalitoimituksella. Vaaliin voi asettua ehdolle joko kirjallisella ilmoituksella raadille vähintään vuorokautta ennen sen kokouksen alkua, jossa vaali suoritetaan tai paikan päällä kokouksessa. Vaali toimitetaan siirtoäänivaalina siten, että äänestäjä merkitsee äänestyslippuunsa ehdokkaat mieluisuusjärjestyksessä. Äänestäjä voi halutessaan merkitä äänestyslippuunsa myös vähemmän nimiä kuin vaalissa on ehdokkaita. Vaalien läpimenokynnys lasketaan “Droop quota”-kaavalla. Ääntenlaskennan aikaiset ehdokkaiden väliset tasatilanteet ratkaistaan arvalla.
6 § Päätöksen peruminen
Tehty päätös tai vaali voidaan perua samassa kokouksessa vain, mikäli
se todetaan riidattomasti mitättömäksi tai mikäli kaikki aiemmin
asiasta päättäneet ovat läsnä ja perumisesta yksimieliset.
Jälkimmäisessä tapauksessa on lisäksi saatava suostumus niiltä, joiden
hyväksi päätös oli tehty, vaalin osalta on valituksi tulleen
kieltäydyttävä tehtävästä.
Peruttu asia voidaan käsitellä uudelleen
samassa kokouksessa vain, mikäli kaikki aiemmin asiasta päättäneet ovat
läsnä ja tähän suostuvat.
Aiemmassa kokouksessa tehty päätös voidaan perua, mikäli perumisella ei olennaisesti loukata jäsenten yhdenvertaisuutta.
7 § Työjärjestyspuheenvuorot
Työjärjestyspuheenvuoroja ovat kaikki ne hyväksyttävät puheenvuorot,
jotka pyydetään keskustelun ulkopuolella, mutta keskustelun aikana vain
ne, jotka eivät koske käsiteltävänä olevaa asiaa, korkeintaan siihen
liittyviä menettelytapoja, esimerkiksi ilmoitusta eriävästä
mielipiteestä tai esitystä asian käsittelyn lykkäämisestä. Mikäli
kannatettu lykkäysehdotus esitetään työjärjestyspuheenvuorossa, eikä
tavallisessa puheenvuorossa, keskeytetään asian varsinainen käsittely,
kunnes lykkäysehdotuksesta on päätetty.
Esimerkkejä
työjärjestyspuheenvuoroista ovat puheajan rajoittamista, kokouksen
keskeyttämistä, aiemmin päätetyn käsittelyjärjestyksen muuttamista,
puheenjohtajan menettelyä ja kokouksen järjestystä koskevat
puheenvuorot.
Työjärjestyspuheenvuoro myönnetään aina heti, kun se
on mahdollista, siis ennen vuorossa olevia tavallisia
keskustelupuheenvuoroja, ei kuitenkaan koskaan kesken toisen
puheenvuoron. Puheenjohtajalla on kuitenkin oikeus keskeyttää
työjärjestyspuheenvuorollaan toisen yli pii minuuttia kestänyt
puheenvuoro tiedustellakseen osanottajien mielipidettä puheenvuorojen
rajoittamisesta.